perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kaikki vaikuttaa kaikkeen


Tässä on sanoma, johon törmää yhä useammin, yhä useammassa yhteydessä. Oli kyse sitten muinaisista, tuhansia vuosia vanhoista uskonnoista tai uusimmista tieteellisistä havainnoista! Melko vaikuttavaa.

Yksi asia on erityisen mielenkiintoinen: käytännössä poikkeuksetta muinaiskulttuurien, kuten intiaanit, keskuudessa materian kerääminen selkeästi omat tarpeet ylittävissä määrin nähtiin suoranaisena mielisairautena. Meidän yhteiskuntamme, ”mainstream”, puolestaan on muotoutunut pyörimään kyseisen harhakonseptin ympärillä, ainakin toistaiseksi. Muutosta takaisin parempaan on tapahtumassa, kovalla ja kiihtyvällä vauhdilla; pois egojen kilpajuoksusta, takaisin kohti ”oikeaa totuutta”, ykseyttä, rakkautta, empatiaa, rauhaa, jumalaa, hyvää tai järkeä – valitkoot jokainen puhuttelevimmat terminsä.

Ihminen rikkoo päivittäin erästä äärimmäisen perustavanlaatuista luonnonlakia: ihminen ottaa enemmän kuin tarvitsee. Samaan aikaan osalla ei ole mitään otettavaa ja täysi työ elossa pysymisen turvaamiseksi… Mutta tilanne ei ole pysyvä, vain muutos ja vuorovaikutus on pysyvä. Siksi kaikki korjautuu ja me voimme auttaa siinä omalta osaltamme.

Jos joku kylvää vihan siementä, toivotaan hänen leppymistään. Jos joku toimii ajattelemattomasti, uskotaan että hän havahtuu. Ohjastetaan, mikäli tilanne on siihen otollinen – vähintäänkin esimerkillämme! Mutta ei anneta vihan, koston tai kateuden kierteiden ruokkia tekemisiämme. Uskotaan ja luotetaan myötätunnon voimaan; sen olisi syytä olla ajavana tekijänä radikaaleimmissakin toimenpiteissä, mihin pahimmat epäkohdat saattavat ihmiset ajaa. Aivan kuten esimerkiksi Jeesus ja Gandhi totesivat, opettivat ja esimerkeillään näyttivät.

Vihan, kateuden ja koston ajatusten tullessa tehdään näin: annetaan niiden mennä. Pysähdytään ja ollaan hetki hiljaa, tekemättä mitään; annetaan pahan tunteen virrata pois. Joskus helpompaa, monesti vaikeampaa, mutta pitkässä juoksussa tämä metodi käy tehostumaan. Hiljentyminen esimerkiksi meditaation muodossa auttaa (siitäkin on tieteellistä näyttöä). Ei siis turvauduta tukahduttamiseen, mistä syntyy helposti vain patoutumia. Vältetään edellä mainittuihin tunteisiin tarttumista ja tekojemme ”saastumista”.

Tiedekin siis vahvistaa näkemyksen, jonka mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Perhosefekti lienee jokaiselle tuttu – se on fakta. Pienimmätkin yksilötasolla tehdyt hyvät teot saavat aikaan näitä perhosefektejä, joiden vaikutus vain kasvaa pidemmällä aikavälillä. Jokainen hetki, jokainen teko on siis merkityksellinen.

Tieteellisesti on jopa todennettu, että ihmisen keho lähettää tiettyjä signaaleja ympärilleen jatkuvasti, mikä vain tukee kaikkinaisen vuorovaikutuksen teoriaa. Lisäksi ihmisen lajityypilliset ominaisuudet ovat erittäin vahvasti yhteisöllisyyden ja välittävän toiminnan ympärille muotoutuneet. Eli ihminen on ytimeltään empaattinen, ei alistushaluinen ja kilpailuviettinen. Siinä on siis elämämme tarkoitus: tehdä rakastavasti ja välittävästi hyviä tekoja omilla tavoillamme, pyrkiä hyvään ja auttaa, mutta myös hyväksyä lukuisat epäkohdat harhaisten pahojen tapojemme seurauksina. Muistetaan myös terve kyseenalaistaminen! Sillä tavoin maailmasta tulee takuuvarmasti entistä hienompi mesta. Ei sen monimutkaisempaa!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Oma polku: vain ole, vain tee

Kuten lukemattomat viisaat ovat todenneet, jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan. Me itse päätämme elämästämme. Meille on suotu ne ihmisoikeudet ja voisimme kenties olla siitä kiitollisempia, kollektiivisesti. Meidän olisi suotavaa löytää oma tiemme, jota kulkea. Monesti se tapahtuu virheiden kautta; niistä voi oppia ja hienosäätää polkuaan. Kompuroinnit ja takapakit ovat osa elämää, mutta niistä voi aina yrittää kammeta ylös. Se vaatii rohkeutta, mutta palkitsee paremmin kuin mikään muu.

Hyväksyntä on keskeinen osa oman polun tietä; hyväksyntä niin omaa kuin toistenkin polkuja kohtaan. Jos haluat auttaa, tee se. Auta etenkin itseäsi, sillä sinusta kumpuaa kaikki vuorovaikutus ympärillesi. Toitottamani yksinkertaisuus on kaiken ydin. Kulje oma elämäsi, se on polkusi: vain ole, vain tee (kuten eräs zen-buddhalainen näkemys kuuluu). Onni tai ydin ei ole polun päämäärä, se on itse polku. 

Rohkea kyseenalaistaminen on suotavaa: lähteen auktoriteettiin tai kokemasi ihailun määrään katsomatta. Jos asia puhuttelee tai resonoi vielä kyseenalaistamisen ja kokeilemisen jälkeen, olet löytänyt jotain arvokasta. Älä tee asioita pelkästään miellyttääksesi muita, muista miellyttää myös itseäsi! Meditoi, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Maalaa, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Tee työtä X, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Muuta asia X, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Niin kauan kun et vahingoita, riistä tai satuta toisia tarpeettomasti, eli muistat ystävällisen ja empaattisen ydinasenteen, asiat ovat erittäin todennäköisesti hyvällä mallilla. 

Ole oma itsesi, rohkeasti. Sitä kautta täyteläisyyden tunne välittyy myös ympärillesi. Älä takerru varsinkaan negatiiviseen, vaan anna sen virrata lävitsesi. Yritä, rohkeasti.

Elämän virta on muutosten virta, jota ei voi pysäyttää kuin korkeintaan hetkittäin (ja sekin on ytimessään kuvitteellista). Mutta jos henkilö hyväksy tämän luontaisen muutoksen, punnitsee vastaantulevia näkemyksiä ja toteuttaa elämässään ne jotka kokee arvokkaiksi, on hankala olla täysin hukassa.

Poimi ne työkalut, vaikutteet ja opit, joista koet voivasi ammentaa ja muista simppelit ydintotuudet, jotka voit valintasi mukaan poimia esimerkiksi Jeesukselta, Mahatma Gandhilta, Dalai Lamalta, Eckhart Tollelta, Bob Marleylta tai keneltä tahansa, joka niitä kanavoi. Tarjontaa riittää, tosin kaikki tulisi kohdata tervettä kriittisyyttä tuntien. Ydintotuuden tunnistaa siitä, että sen hyvää ja positiivista ydintä on miltei mahdoton kyseenalaistaa. Muista lisäksi ydintotuuksien painoarvo! Yhdistä ydintotuudet omaan, itsevarmaan tekemiseen ja huomaa miten elämäsi soljuu. 

Mutta älä tule ihmiszombiksi; käveleväksi pyhyyttä, valaistumista ja vain omaa tietäsi markkinoivaksi, tasapaksuksi kaikkea mielisteleväksi propagandaveturiksi, ellei se ole juuri sitä, mihin koet elämäsi kiteytyvän. Jokaisella on oma tie kuljettavanaan ja jokainen on viime kädessä itse siitä vastuussa. Muista elää, antaudu hetkiin. Koe kenties useammin naiivi pilke tekemisessäsi. Ei tarvitse harhailla ajatuksissa, menneessä tai tulevassa, ne etäännyttävät kuluvasta hetkestä. 

Vain ole, vain tee. Useammin. Elä oma seikkailusi.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Pohdinta sitaatista: "Jos et löydä totuutta juuri siitä missä olet, mistä kuvittelet löytäväsi sen?" - Dogen

Missä on totuus ja onko sillä väliä? Totuus, jota monet tuntuvat jahtaavan tai pakoilevan? Totuudesta on mieletön kirjo eri näkemyksiä; enemmän ja vähemmän subjektiivisia totuuksia. Onko olemassa objektiivista totuutta? Jos on, voiko se olla missään muualla kuin kaikista todellisimmassa kokemuksemme tilassa, nykyhetkessä?

Leikitään, että totuus olisi tässä ja nyt - ei eilisessä, ei huomisessa. Missä se sitten on juuri nyt? Voisiko olla, että oleellisin totuus, objektiivisin totuus olisi juuri siellä missä mekin? Mitä jos se olisi löydettävissä sisältämme?

Onko totuus sanojen tavoitettavissa? Vai onko se jotakin perustavanlaatuista tyyneyttä, mittaamatonta yhtenäisyyden tunnetta kaiken kanssa? Jotakin mitä ei tarvitse, eikä voi edes kuvailla, ei eritellä? Jotakin mikä vain on?

Heitän vain vihjailevia kysymyksiä, jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä ja tulkintansa. Tämä viisas (zen-buddhalainen) sitaatti tarjoaa kuitenkin ajattelemisen aihetta, jota lienee koetan tämän ilmiselvän vihjailun keinoin tehostaa, heh.